Jokaisen koiran tulisi omata hyvät käytöstavat ja riittävä arkitottelevaisuus. Tottelevaisuuskoulutus on suotavaa kaikille koirille, rodusta riippumatta. Kouluttamalla omaa koiraa paranee ja vahvistuu ohjaajan ja koiran välinen yhteistyö, koira oppii hallittua käyttäytymistä ja ohjaaja oikeanlaista koirankäsittelytaitoa. Tottelevaisuuskoulutus on tärkeää jokaiselle koiralle ja tärkeä pohja esimerkiksi jotain muuta koiraharrastusta aloittavalle. Tottelevainen koira kerää katseita positiivisessa mielessä ja edistää koiramyönteisyyttä yhteiskunnassamme!
Sievin tokokoulutus on jaettu vuosittain kahteen kauteen. Talvikausi kestää lokakuusta huhtikuuhun ja kesäkausi toukokuusta syyskuuhun. Talvikaudella 2010/2011 treenataan Kannuksessa lämpimässä sisähallissa. Kesäkaudella toimitaan aina seuran omalla kentällä Sievissä. Tokon alkeis- ja jatkoryhmät ovat pääasiassa kurssimuotoisia kestoltaan 5-10 kertaa. Kilpailevat / kilpailuihin tähtäävät treenaavat keskenään omassa kerran viikossa kokoontuvassa ryhmässä. Kursseista maksetaan kurssimaksu, jonka suuruus riippuu kurssin pituudesta ja kurssin tasosta. Seuran jäsenille kurssit ovat aina edullisempia. Talvikaudesta jokainen harjoittelija maksaa lisäksi hallimaksun. Vapaaharjoittelu seuran kentällä on jäsenille aina mahdollista silloin kun treenipaikalla ei ole ryhmien koulutusta.
Illusion vom Hause Gurtler
@nina